Kokeillaanpas taas kirjoittaa tänne. Olen päivittänyt tänään jo kahta muutakin blogiani (toinen niistä kouluprojektiin liittyvä reflektointiblogi, mutta siitä merkinnästä itse asiassa sai alkunsa tämä tämän päivän murhe), joten miksei tätä sitten. Koen vieraantuneeni täysin kaveriverkoston tuomista etuuksista, mutta koska virallisia reflektioavustajia on vaikea saada kiinni tällaisella varoitusajalla, käytän sitten tätä vanhaa kunnon asioiden ylöskirjoittamista.

Kriiseilen tässä siis uravalinnastani. En tiedä, mikä minusta tulisi isona. Sen tiedän, että haluan tienata kuussa yli 2000 euroa (no en tietenkään hetki valmistuttuani, senkin hölmöt), ettei tarvitse kärvistellä ja säästäminen onnistuu. Lisäksi minulla on meneillään IT-alan korkeakoulututkinnon suorittaminen, joten näillä lähtökohdilla sitten lähdin tuskailemaan selaten MuroBS:n ja Suoli24:n foorumeita. Sitten jostain tuli löydettyä tämä... ala. Ohjelmistosuunnittelu. TES:in mukaan kohtuullinen minimipalkka, ja jos hyvään puljuun pääsee, niin parempikin mahdollinen (mitä nyt foorumeilta kuulin). Lisäksi keskittyy ohjelmointiin, joka on ihan jännää, mutta jonka osatessani voisin päästä nimenomaan suunnittelutehtäviin, joissa itse koodaaminen voi jäädä suunnittelun varjoon. Ja suunnitelmia ja ideoita minulta ainakin löytyy.

Myös muista alan vaatimista valmiuksista esimerkiksi asiakaslähtöisyys on juuri tismalleen sitä, mitä minä etsin. On helpompaa yrittää tehdä niitä pyöreitä neliöitä, jos joku niitä vaatii eikä vaan tee oman päänsä mukaan.

Nyt seuraava askel onkin sitten tutustua kouluni valinnaistarjontaan, hankkia ohjelmointiosaamista ja tietysti päättää, mistä kielestä aloitan. PHP:stä on eniten sitä vähäistä kokemusta ja C++:lla leikittiin joskus Jasun tunneilla, mutta muuten olen kyllä ihan ummikko. Mikä tahansa siis on ensimmäisen konsultoimani asiantuntijan lemppari, sillä mennään.

Noh, nyt mulla ainakin on jokin suunta elämälleni. Se on sitten eri asia, kuinka kauan jaksan tähän suuntaan uida, mutta alku se on tämäkin. Varsinkin, jos minusta ei millekään vähääkään taiteellisuutta vaativalle alalle sitten ole.

Pyytäisin kommentoimaan, mutta valitettavasti uravalintojani muille kertoessani olen todennut, että kommentointi tarkoittaa alan huonojen puolien korostamista. Joka ainoa kerta kommentit (pyysin tai en) ovat olleet lähinnä luokkaa "joo se on ihan paska ala, saat korkeintaan 200 e/kk, teet 90 h/vko ja et edes pääse töihin koska työmarkkinat ja lama ja oot nainen". Liekö ikinä kukaan sanonut, että "No sehän mukava, että oot löytänyt alan, joka kiinnostaa!", tai edes "No kai tollakin alalla pärjää, jos on osaaja". Miksei ihmiset voisi ajatella enemmän positiivisesti tai suhtautuisi asioiden (esim. ammattien) ikäviin puoliin voitettavina haasteina eikä osoituksina alan surkeudesta? Sen sijaan, että alkaisi heti dissata, voisi mahdollisesti esittää kysymyksiä tai, koska kuitenkin on jo kyseisen alan asiantuntija ja tietää siitä kaiken, keksiä jotain positiivista sanottavaa.

Ehkä se enemmän johtuu siitä, etteivät ihmiset tykkää samoista asioista. Yleensä siis haluttu ala, jota toisille esitellään, ei ole yleisön toiveammatti, jolloin tietysti se tuntuu ihan paskalta alalta ylipäänsä. Se on myös jännää, miten yleensä ihmiset syyttävät toisia itsekeskeisyydestä ja erilaisuuden ymmärtämättömyydestä, mutta tulevat sokeiksi kun kyseessä on joku vähemmän vakava asia kuin rasismi. Kulttuurierot kyllä ymmärretään ja suvaitaan tiettyyn pisteeseen asti, mutta kun kyseessä ovat ihmisten persoonallisuuserot, on se oma tapa ainoa oikea. Mistähän se johtuu?

Saanen huomauttaa, että tietoni aiheesta ovat suurimmaksi osaksi muutamien vuosien takaa, mutta näin sosiaalisen hylkiön asemassa en enää näe, miksen ilmaisisi omia näkymiksiäni ainoina oikeina. Niinhän ne muutkin tuntuvat tekevän.

Tänään herätessäni maa oli valkeanaan lunta. Olihan tuota tuprutellut jo viikonloppua vasten, mutta nyt sitä oli vielä enemmän. Sen sijaan, että olisin alkanut surra sen ennustetun eliniän lyhyyttä valmistin (siis kaadoin) itselleni kupin kahvia ja aloin kuunnella joululauluja Spotifysta. Tiedän, että marraskuu ei ole vielä edes puolivälissä, mutta minusta joulun odottamiseen voi kyllä valmistautua jo nyt.

Katsokaas, kun minusta kaikenlainen juhliminen, koristelu ja ostaminen on kamalan kivaa. Tärkeintä on tunnelma, joka syntyy, kun kaivaa sen ison laatikon kaappien kätköistä ja alkaa asetella esille hienoja asioita, jotka pääsevät näyttäytymään vain tämän yhden kerran vuodessa. Se jatkuu, kun valmistetaan vuosittaisia herkkuja, joita saa vain tänä lyhyenä aikana vuodesta. Siinä torttuja, pipareita ja glögiä mussutellessa on mukava katsella elokuvia, kuunnella musiikkia ja lukea kirjoja, joita ei muuhun vuodenaikaan viitsisi.

Koska olen asunut omillani vasta muutaman vuoden, on joulukoristevarastoni vielä hieman puutteellinen. Onneksi meillä on nyt aika pieni kämppä, joten tasapuolisen koristelun ei pitäisi olla ongelma. Lisäksi opintolaina ja joulukuussa veronpalautukset helpottavat tätä vielä entisestään. Kirpputorille menemme tietysti ihan ensimmäisenä tekemään löytöjä, sillä viime vuonna löysimme esimerkiksi Keravan Fidalta kasoittain kivoja joululiinoja ja pienen olkipukin.

Olen viettänyt toki ennenkin joulua muualla kuin vanhempieni luona, mutta tänä vuonna on aivan erityinen joulu siitä syystä, että vietän ensimmäisen yhteisen jouluaaton avopuolisoni kanssa. Joulupäivänä käymme hänen vanhemmillaan syömässä, ja vasta Tapaninpäivän jälkeen ajamme minun vanhempieni luokse. Tänä vuonna on siis oleellisen tärkeää, että saan luotua tähän kotiin oikean joulun. Ja koska olen materialistipaska, se onnistuu kaikkein parhaiten koristeilla ja ruualla.

Joulun checklist:

- joululaulut
- joulutähti
- kynttelikkö
- tonttuja
- pukki
- köynnöksiä (siis niitä kirkkaanvärisiä juttuja, joita laitetaan esim. joulukuuseen)
- jouluvaloja
- lintulyhde
- joululiinat
- joulukalenteri
- piparit, tortut, uuniomenat, jouluhalko, riisipuuro, kinkku
- joulukuusi

Haa, siinä taisikin olla kaikki olennainen. Tänä vuonna voisin melkein lisätä listaan kirjastosta bongaamani joulunaluskirjan, jossa on jokaiselle joulupäivälle jotain. Nimi ei nyt tule mieleen, mutta siitä voisi olla iloa oman perinteen luomisessa.

Nyt ainoa kysymykseni onkin: milloin on sallittua alkaa koristella joulua varten?

Ei, odotas. On minulla toinenkin. Mikä teille muille tekee joulun, eli mikä on jouluna pakko olla että pukki tulisi?

No johan nyt, keksin vielä kolmannen! Olisiko tämä sopivaa sisältöä uudelle blogilleni, jonka ei ole tarkoitus olla henkilökohtainen, mutta jossa minulla ei ole aikomustakaan välttää subjektiivisia näkökulmia?

En mä sille sitten mitään nimeä keksinyt. Enkä oikeen osannut/jaksanut ulkoasuakaan muokata juuri mihinkään suuntaan. Enkä ole ihan varma, mistä aion sinne kirjoittaa, ja kiinnostaako se mikään yhtään ketään. Mutta siellä se nyt on. Blogspotissa.

http://lietolandia.blogspot.com/

Tänään oli todella aikaansaava olo. Heräsin kouluun kahdeksaksi (olen tällä viikolla muuten käynyt joka tunnilla!) ja olin ensimmäiset tunnit inspiroitunut (ne olivat sivuston ulkoasun suunnittelua). Ruokiksella katsoimme Tiinan kanssa ruokalistaa ja päätimme ostaa kahviopuolelta leivät, jonka jälkeen lähdin näyttämään, missä Keravan Suomalainen kirjakauppa sijaitsi. Kun pääsimme kohdalle, tajusin, että piti ostaa uusi päiväkirja, ja niinpä kulutin kympin ensin päiväkirjaan ja sitten vielä A4-kokoiseen luonnoskirjaan.

Puoli kahdestatoista neljään meillä oli toisen opettajan tunnit, joilla sitten käynnistettiin projektit. Saatiin tietysti tänään myös tietää yrityksemme, ja sovittiin tapaamisaika ensi maanantaille. Firma sijaitsee Saviolla, joten se ei tunnu ylitsepääsemättömältä haasteelta vapaapäivänä.

Koulun jälkeen suuntasin suoraan Prismaan ja ostin kaksi kassillista ruokaa. Koska Joonas ilmoitti olevansa kohtuullisen ajan kuluttua Keravalla, ja koska Alkossa täytyi vielä käydä, jäin odottelemaan ja nautin sillä aikaa Rossossa lasillisen viiniä ja tattikeiton. Kun Joonas tuli, nautimme vielä lasilliset viiniä ja suuntasimme Alkoon, jossa oli taas se yksi myyjä, joka on siellä aina kun käymme.

Kun vähän kuuden jälkeen kotiuduimme pimeässä ja lumisateessa pieneen kaksioomme, tuntui päivä täydelliseltä. Kouluhommat ovat hyvällä mallilla, ihmiset olivat ystävällisiä ja makuelämykset antoisia. Nyt voisin lepäillä pienen hetken, ennen kuin menemme saunaan.

Tänään koulussa oli erityisen kivaa. Graafisten asioiden opettaja opetti meille inspiroitumistekniikoita, jonka jälkeen tehtiin sellainen kollaasi netistä löytyneistä inspiroivista kuvista. En muista sen nimeä, mutta se on kuulemma tosi vanha tekniikka. Se inspiroi minua niin paljon, että yhdistin sen toiseen inspiroitumisharjoitukseen, ja kokoamani kollaasin kuvista poimin väripaletin, jonka avulla sitten suunnittelin ulkoasuehdotuksen tulevaa oikeaa yritysprojektiamme varten. Taustakuva jäi vielä vähän avoimeksi, koska olen vähän huono piirtämään enkä parista ilmaiskuvapankista löytänyt oikein mitään mielekästä.

Tunsin todella nauttivani tästä. Haluaisin työskennellä värien ja muotojen parissa, mutten usko että minulla on varsinaisesti lahjakkuutta sellaiseen. Haluaisin myös keksiä jonkin ovelan keinon, jolla todella pienellä pääomalla saisi kasvatettua isomman omaisuuden. Sijoittaminen ja menestyvä yritys ovat tietysti ainoat, jotka bisnesmieleni keksii sähköpostihuijausten lisäksi. Yritystoiminta vaatisi kaikkien kalenterin päivien muuttamista maanantaiksi, kun taas sijoittaminen vaatisi jonkinlaista perehtymistä markkinoiden kulkuun, ja toimiakseen tietty myös sijoitusvainua. En ole ihan varma, että minusta on kumpaankaan.

Yksi, mitä olen nyt eilisestä asti miettinyt olisi asuntosijoittaminen. Täytyisi löytää kasvava kunta, jossa asuntojen hinnat olisivat vielä alhaalla, mutta jossa asukasluku olisi nousussa tai sen nousu olisi odotettavissa. Sitten täytyisi vain kerätä pesämuna asunnon ostamiseen, huoltaa se kuntoon ja odotella markkinoiden nousua. Sitä odotellessa voisi tietysit esimerkiksi vuokrata asuntoa eteenpäin, jolloin se ei välttämättä menisi ihan miinukselle.

Kahdelta alkaa ensimmäinen esihautomo-kokous. Ilmoittauduin mukaan tällaiseen projektiin, koska luvattiin, että työmäärään voi vaikuttaa sen verran, ettei tule yletön kiire koulun kanssa. Esihautomon toiminta tulee kuulemma keskittymään opiskelijoiden liikeideoiden puntaroimiseen ja muuhun sellaiseen ohjeistukseen, joten tämä tuntuu myös olevan jonkinlainen tilaisuus. Lisäksi mahdollisuuet opintopisteisiin ja työharjoittelupaikkaan tuntuvat varsin houkuttelevilta.

Niin, ja eilen satoi lunta! Se kuulemma sulaa pois huomiseen mennessä, mutta sitä on tympeä ajatella nyt, kun ikkunasta näkee kuinka ulkona pyryttää pienesti ja pikkuvarpuset, talitiaiset ja sinitiaiset kisailevat hienon lintulautamme antimista. Tällaisena päivänä on mukava väsätä vaikka kuppi jotain makeaa juomaa ja lukea kirjaa.

Suklaakahvijäätelö

En ole ihan varma, millä nimellä tällaista asiaa kutsutaan, mutta ideana on kuitenkin laittaa kahvin sekaan jäätelöä. Makeutettu maitokahvi lienee miellyttävin, ja kahvi voi olla myös lämmintä, jos siltä tuntuu.

Tarvitaan:
- suklaajäätelöä
- maitoa
- kylmää kahvia
- pikakahvijauhetta
- kermavaahtoa
- suklaakastiketta
- kirsikka (jos on niitä ihmisiä)

Otetaan kahvia, maustetaan mielen mukaan ja kaadetaan tarjoiluastiaan (mielellään vähemmän kuin puolet, jos meinaa saada jäätelön mahtumaan sekaan). Tehdään suklaajäätelöstä palloja ja laitetaan kahvin sekaan. Kun palloja on riittävä määrä, otetaan kermavaahtoa ja pursotetaan se jäätelön päälle. Kermavaahdon voi koristellaan se vapaavalintaisella tavalla. Oma suosikkini on murentaa ensin pikakahvijauhetta, sitten tursottaa spiraatinmuotoinen suklaakastiketuraus koko komeuden kruunuksi. Valuvaa ja herkullista!

Olen päättänyt perustaa uuden blogin. Tämä on aina ollut enemmänkin henkilökohtainen blogi, ja tarvitsen jonkinlaisen uuden alun ilman vuosien painolastia. Uudesta blogista ei tule e/n-blogi, vaan ajatuksenani on kirjoittaa elämäni sijaan asioista. Mielipideblogi, tai joku sellainen.

Etsin nyt kuitenki nimeä tälle uudelle blogille, tai jotain lyhyttä, joka laittaa urliin. Tähän on päädytty, koska joku nyyperi jostain nevarilasta on jo varannut lieton - jälleen kerran. Koitin selailla tätä blogia taaksepäin ja saada inspiraatiota merkintöjen nimistä, mutta sen lisäksi että ne varteenotettavat ovat kaikki älyttömän pitkiä ne muistuttavat myös ikävästi ajoista, jolloin osasin kirjoittaa. Minulla on paljon kiinniotettavaa, ja mahdottomalta se tuntuu jo muutenkin, joten en tarvitse mitään mukanäppärää, joka muistuttaa minua joka kerta loggautuessani siitä, miten flegmaattiseksi olen muuttunut.

Noh, ei se mitään. Internet on pullollaan sanapareja, joita varastaa. Ongelma on vain siinä, mistä löydän juuri sen minun blogiani kuvaavan lausuman. Sen täytyy myös kestää ajan hammasta ja omaa silmääni, jotta siitä on iloa pitkään. Ajattelin PLP:tä, mutta se on niiin last season.

Lieton? Lietolandia? Lietostania? Lietosslovakia? Sen täytyy olla jotain kiinnostavaa, jokin kiva sanaleikki, jota ihmiset tykkäävät maistella suussaan. Kovia konsonantteja, muttei mitään liian katkeraa. Ihanteellista olisi, jos siitä saisi vielä väännettyä jonkin kantavan teeman koko blogille. Jonkin lausahduksen, jota voisi tilanteen mukaan muuttaa jotenkin nasevasti kirjoituksen luonnetta luonnehtivaksi.

Minuuttiraivo? Aggressiivi? Kirosana? Oikeatmielipiteet? Näh, ainakaan viimeistä en käyttäisi, vaikka haluaisinkin. Se on jo liian laajalti käytetty käsite, joten se vaikuttaisi mielikuvituksettomalta. Nimen täytyy kuitenkin ehdottomasti jotenkin ilmaista sitä, että pyrin taas ärsyyntymään pikkuasioista. Tiedän, että tulen tekemään merkintöjä myös keskitien kulkemisen puolesta, mutta tärkeintä minulle on kuitenkin saada sähäkkyyteni ja temperamenttini taas pinnalle. Ah, se ominaisuus, jota joko vihaa tai rakastaa. Se, joka jakaa ihmisten mielipiteet kuin Mooses Punaisenmeren. Kyvyn herättää keskustelua, tuoda asioista esiin aina vaan se toinen puoli. Vastarannankiiski?

Ei mitään liian aggressiivista ja negatiivista. Katonraja? Mitä se edes tarkoittaa? Alkuneliö? Äh, liian matemaattisia mielikuvia.

Hm. Silloin, kun en keksi mistä kitistä, tulen varmaan pohtimaan opiskelijaelämän ja keskiluokkaisen lähiöunelman yhdistymistä omassa elämässäni ja käyttäytymisessäni. Lähiöfarssi? Tai siis lahiofarssi.

Äh. Ehdotuksia otetaan vastaan.

Ah, ihmettelen jälleen tuon Suomen muumilaakson, Eestin tavaratarjontaa. Uusinta rakkauttani, beef jerkyä, sieltä saa kuulemma kohtuullisen halvalla, joten seuraava rahtireissumme lahden yli keskittyneekin sitten siihen. Ja varmaan sieltä joku viinapullokin tarttuu mukaan.

Viime viikonloppuna kävimme Ikeassa näyttämässä vanhemmillemme, miltä tulevaisuuden kotimme tulee näyttämään. Ostettiin uusi tietokonepöytä tuohon, missä se vanha kulmamalli kannatteli ennen tomaatteja ja paprikoita - ja kämppä alkoi välittömästi tuntua kodilta! Ostimme myös hyllyjä ja pari Spöka-valaisinta, jotka ovat tietysti huippusuloisia.

Kulutusmania on siis jälleen syksyn (ja opintolainan) myötä iskenyt. Tällä erää sen täytyy kuitenkin elää lepokautta vielä hetkinen, sillä tulossa on joulu! Marraskuun loppupuolella voi jo innostua joulukoristeista ja lahjoista, mutta pyhäinpäivästä siihen asti on elettävä hissukseen. Se säästää omaatuntoa (ja opintolainaa). Olen kuitenkin jo jonkin verran miettinyt mahdollisia lahjavaihtoehtoja rakkaalle avopuolisolleni.

Kuluttaminen ei aina ole väärin. On kirkas tosiasia, että joidenkin asioiden omistaminen tekee esimerkiksi minut hieman onnellisemmaksi. Pyykkikone sulavoittaa mukavasti päivää, vaikka maksaakin sähköä (ihan tosi, se ei oikeasti maksanut rahaa kuin vitosen), ja tietokone tekee suurimman osan harrastuksistani ja 100 % koulunkäynnistäni mahdolliseksi. Lisäksi Suomen sisällä tapahtuva kuluttaminen auttaa meitä nousemaan talouskriisistämme, ja vaikka ne jonkun satunnaisen opiskelijan pari sikspäkkiä, viinipulloa ja/tai beef jerky -pussia eivät oikeasti missään näykään, niin eipä kyllä näy yhden (saman) hiljaisen ihmisen kasvissyönti lihantuotannossakaan. Kyse on omantunnon asiasta, ja minun hedonistisen maailmankuvani mukaan muulla ei ole ihan yhtä hirveästi väliä.

Samalla tavalla kuin joku saa elämäniloa ja hyvänolontunnetta pidättäytymisestä, minä saan sitä elämäni täydentämisestä. Kun on nätti koti, koulu, vähän leipomistaitoja (laitoin eilen ensimmäistä kertaa elämässäni tuulihattuja, ja ne onnistuivat kyllä ihan mahtavasti) ja pinkki joogamatto, niin elämä tuntuu täydelliseltä. Kaikillahan on aina välistä huonoja päiviä, mutta jos voin leikkiä kotirouvaa yhden päivän viikossa (joka sattumoisin on keskiviikko, jolloin minulla ei ole koulua) ja jaksamista riittää muuhunkin kuin dataamiseen, niin silloin mielestäni materiaa on juuri tarpeeksi.

Syksy on tullut. Katselen koulun ikkunasta, kun tuuli hieluttaa kellastuneita puita harmaata taivasta vasten. Liiketalouden tunti sopii tähän mielentilaan enemmän kuin hyvin, joskin tämän jälkeen on vuorossa kuvankäsittelyä. Viikonlopun syysmyrskyn jatkuminen saa ajatukset pyörimään pelkästään pelaamisen ympärillä: kuinka mukavaa ja ilmaan sopivaa olisikaan päästä kotiin, ottaa lämmintä kaakaota ja lihapasteija ja pelata The Settlers IV loppuun. Sitten siirtyisin lisälevyyn.

Tällaisella ilmalla on niin paljon asioita, joita tahtoisi tehdä. Pukeutua lämpimästi, väristä kylmästä sisätiloissa niin, että täytyisi laittaa viltti ympärille. Niin, ja tupakoida takapihalla ilman pelkoa kaikenlaisista lentävistä kuolemista. Tekemistä on niin paljon, että voisi jo puhua runsaudenpulasta. Pitäisikö sittenkin sytyttää kynttilöitä ja lukea kirjaa?

Tällaisen sadepäivän tarkoitus lienee kuitenkin lähinnä rentoutua. Ulos meneminen ei välttämättä huvita, ainakaan pitkälle kävelylle ei houkuttele lähteä, kun myrskyää. Kaupungilla käyminen muuten vain taas on toinen seikka, plussaa jos käy ostamassa lämpimiä juttuja. Ehkä tällaisen päivän liikuntamuoto on oikein pitkä joogasessio sellaisen ikkunan vieressä, jonka läpi näkee mahdollisimman hyvin mysrskyisen sään ja syksyisen taivaan.

Ehkä tänään syödään kalakeittoa, tai sitten jotain muuta sadepäivän ruokaa.

Miksi inspiraatio katoaa, kun avaa LiveJournalin?

Päätin jostain syystä alkaa taas kirjoittaa julkisesti. Joskus välillä.

Istun yöpaidassa juomassa vettä ja kuuntelemassa musiikkia. Aloin lukea Epican biisien lyriikoita, koska vaikka rakastan tätä musiikkia itsessään ja lyriikoiden lukeminen on vähän arpapeliä aina, en voi vastustaa kiusausta. Ja tämä ei ollut pettymys.

Uin jossain syvällä autuaassa maailmassa, missä on vain tämä musiikki, nämä lyriikat ja se visuaalinen tarina, jonka ne yhdessä heijastavat mieleeni. En voi olla ajattelematta, että ehkä jokin näistä biiseistä inspiroisi uuden PLP:n. Tai siis uuden, pidemmän tarinan. En vain välillä tiedä, olenko päässyt PLP:stä sittenkään ihan yli kirjoittaakseni jotain uutta. Enkä tiedä, saanko PLP:tä jatkettua!

Ja PLP:stä puheen ollen, pitäisi tehdä ne korjaukset ja parantelut siihenkin.

Kello tulee yksi, ja istun yöpaidassani kuuntelemassa musiikkia.

Aah. Elämä rullailee taas arkisia raiteita. Tällä hetkellä on rahasta tiukkaa, mutta toivon mukaan pian hellittää. Ei sillä että se missään näkyisi, kaapissa on ruokaa ja tupakeissa pysytään, tänään saan sitäpaitsi rahaa.

Tässä rullaillessa on mukava alkaa luoda uusia rutiineja. On paljon enemmän energiaa, kun käy joka päivä jossain ja näin kasvattaa kestävyyttä. Lisäksi auttaa, kun ei juo joka helkkarin ilta. Ihanan jaksava olo suorastaan!

Niin, muutto on siis viimein kokonaisuudessaan takana päin. Päiväni täyttää tällä hetkellä stereogrammien tuijottelu, creepypasta.com, /x/ ja Ghostgoons. Iltaisin katsotaan ohjelmia avokin kanssa, sitten mennään nukkumaan. Saatiin unirytmikin rukattua taas, pitää vaan pitää yllä nyt. Ei se paljon ollut kerennyt kääntyä, mutta parempi näin.

Tänään voisi käydä taas kävellen kylällä, kunhan avokki tulee töistä ja ottaa tirsat. Jotain muutakin kehittävää pitäisi keksiä, ehkä laitetaan viimein värit tukkaan.

Ja mun pitäisi oikeasti opetella taas kirjoittamaan jotain järkevää eikä näitä vitun söin leipää -merkintöjä.

Lauantaiaamu pitkänperjantain jälkeen. Taivas on edelleen pilvinen, joka taas luo sairaalla tavalla kotoisan keväisen olon. Aamupalaksi nautitaan sämpylöitä ja teetä, ja telkkarista tulee Parrakkaat motoristit - sinänsä yllättävä sarja, että se on ruoka- ja matkailuohjelma, jota vain juontavat parrakkaat motoristit. Sarjan jaksojen välisellä mainoskatkolla kerrotaan Apulannan uudesta hitistä, Ravistettava ennen käyttöä, ja yhtäkkiä elämäni muuttui huonoksi strippisarjaksi. Tämä päivä luultavsti jatkuu Nemillä.

Aurinko paistaa, ulkona on seitsemän astetta lämmintä. Lämmintä on myös huoneessa, johon kyseinen aurinko on paistanut suoraan lähes koko aamun. Istun lattialla mustalla matolla, piilossa auringon suoralta poltteelta ja tunnen olevani jälleen 15. Poltan tupakkaa ja siemailen vitamiiniporejuomaa. Nostalgioin myös menneitä keväitä kuuntelemalla Nightwishin Oceanborn- ja Wishmaster-levyjä. Kuuntelin ne ensimmäisen kerran kävellessäni Pyhäjoelta Merijärvelle keväällä 2002.

Silloin minulla oli upouudet, vaaleat farkut. Vaikka olinkin silloin jo melkein tyystin omaksunut mustan väriksi pukeutumisessani, ne farkut olivat olleet vastustamattomat. Nyt päälläni on raitapaita ja musta polvipituinen hame, joiden kanssa tietysti parhaat mustat ylipolvensukkani. Niissä on todella suloiset rusetit ja pitsireunus, joten ne ovat juuri sopivan prinsessamaiset omaan prinsessamaiseen imagooni.

Vitamiinipore loppuu ja haen kaapista Rainbow-jaffaa. Kun olin nuorempi, maailmani oli paljon pienempi. Ei ollut mitään poliittista historiaa, ei TCP/IP-protokollia, oli vain halpaa huulikiiltoa, uudet farkut ja tyylistä juuri postuneet jenkkihuivit. Ihmisoikeudet tarkoittivat afrikan nälkäisien lapsien koulunkäyntiä, tee tarkoitti Liptonia ja ranskanleipää iltasella. Kun mentiin kauas, mentiin Raaheen, 20 kilometrin päähän.

Maailma oli silloin paljon pienempi, mutta minä olin samanlainen. Oliko maailma silloin yhtään helpompi? Koulu oli vaikeampaa ja motivaatio alhaisempi. Ei tarvinnut saada huippunumeroita, kunhan sai hyviä numeroita. Tietokoneilla käytiin chatissa ja sähköpostissa, ei irkattu ja kotisivut tehtiin Geocitiesiin eikä Dreamweaverilla.

Oliko silloin helpompaa? Ei tippaakaan. Kaikki tuntui olevan käsillä, kaikki, mitä maailmassa oli. Nyt täytyy saavuttaa, etsiä ja oppia, mutta kaikki materia, mitä haluaa tai voi edes kuvitella, on oikeasti käsillä. Silloin ponnisteltiin, että saataisiin sanakokeesta kymppi tai jonkin pojan huomio. Nyt ponnistellaan, että päästäisiin kouluun, johon haluaa.

Maailma oli toinen, mutta minä en.

--

Ennakkotehtävät on tehty ja opinnäytetyössä ei pitäisi kulua kuin pari päivää, mikäli löydän oikean oppaan Dreamweaveriin. Olen unohtanut tyystin, miten sitä käytetään. Tänään ohjelmassa on puhelinsoitto hakutoimistoon - pitää kysyä, onko minulla nyt varmasti oikea paperi käsissäni - kopioimista, kaupasta hedelmien hakeminen ja matkahuollosta paketin noutaminen.

Ah. Normikeskiviikko.

Kolmas ennakkotehtävä tehty loppuun ja kaupassa käyty. Juuri muuta en sitten tänään tehnytkään. Nyt katsoin Naksun tekemien hampurilaisten kanssa jakson L-koodia, joka ei kiinnosta kummemmin mutta jota katson silloin tällöin tylsyydestä huolimatta, jos ei ole muuta/halua vielä katsoa jotain jännempää. Otin myös savukkeen ja lasillisen valkkaria. Kohta tulee salkkarit ja sitten puolelta Simpsonit.

Mukavaa ottaa tällaisia keskiviikkopöhinöitä poikaystävän kanssa. "Ansaitsin" tämän tekemällä sen ennakkotehtävän loppuun ja ajattelemalla aloittaa huomenna neljättä. Se on lyijykynätyö, joten ei pitäisi mennä niin kauan siinä.

Ostettiin myös siemeniä. Huomenna Naksu hakee varmaan auton ja käydään honkkarissa hakemassa kukkaruukkuja ja multaa meidän uusille pienokaisille, jotka istutetaan perjantaina. Perjantaina ohjelmassa myös leivän ja piirakan leivontaa, salaattia ja kirpeitä juomia. Toivottavasti saadaan aikaiseksi myös kutsuttua Tapsa ja Tupsu naapurista kahville.

Lol BUT WHO WAS POINT?

( Tekoja ja tekemättömyyksiä )

Saatiin eilen kämppä kondikseen. Nyt kehtaa tuparit pitää. Pitäis kai lähteä kauppaan ja aloittaa leipominen, kun perjantaina ei kuitenkaan jaksa ja lauantaina ei kerkeä kaikkea. Mietin vaan, mitä kaikkea viitsii tehdä monta päivää ennakkoon, varsinkin jos suurin osa porukasta sitten peruu. Sittes saap mussuttaa keskennää aika pitkään.

Noh, saatiin just aika kattava lista aikaiseksi. Juomia ei olla vielä mietitty, mutta jos noita alkoholiallergisia eli kuskeja tms on tulossa, niin olis varmaan hyvä olla pari tölkkiä jotain limukkaa.

Hih, olen aika innoissani kaikesta tästä kokkaamisesta. Lauantai olisi mukava viettää aika täysin keittiössä niin en hermoilis ja juoksis ympyrää. Kaikenlainen laittaminen, järjesteleminen ja suunnittelu on vaan niin mukavaa!

Toinen asia on sitten se, saadaanko vieraita ihmisten aikoihin ulos. Siivoaminen, kaiken järjesteleminen kivan näköiseksi ja ja ja... Noh, jos bileiden venyminen kolmeen on sivutuote, niin kai mä sen hinnan voin tästä maksaa!

( Soittolistan randomilla antamia vastauksia )

Taidan tehdä vielä toisen!

( Go to your LJ entry calendar and find the first entry for each month in 2008. Post the first line of it in your journal. )

Huoh, noniin.

Suurin paha olo lienee tasoittunut. Olin edellisen viikon ja tämän viikon maanantain pois koulusta. Tiistasin ei ole koulua, joten olin poissa viisi päivää. Yksi opettaja oli melkein koko ajan jossain koulutuksessa, yhdeltä on käsi poikki(!eikä ole sijaista!) ja yksiä tunteja on vain perjantaisin. Yksillä tunneilla opinnot koostuu moodlessa käydyistä keskusteluista. Joten ainoaksi jännäpaikaksi jää graafinen ohjelmointi, jota on vain maanantaisin (kaksi tuntia poissaoloa) ja jota pitää rento ja ymmärtäväinen opettaja. Eli siitäkään tuskin jään häiritsevästi jälkeen. Että. No, tässä tällä hetkellä istutaan Naksun kanssa, juodaan kaljaa ja selataan nettiä. Selvisi juuri, että SM4-lähijunien lempinimi on Pupu! Pörrötyin ikuisiksi ajoiksi.

Ah, mulla on itseni kannalta loistavia uutisia. Laitoin juuri isän antamat 70 euroa säästöön. Siitä 25 euroa meni alun perin uuteen Nemi-kirjaan kun en uskonut raaskivani pistää vaivalla säästämiäni roposia siihen sittenkään. Nyt sitten sain kumminkin säästettyä ne rahat, kun olin kipeänä viikonloppuna ja tulin siis vasta eilen Järvenpäästä -> säästyi ruokarahat päiväbudjetista. Tälle päivälle on ruuatkin jo valmiina, joten huomenna voi surutta ostaa tupakkatopan, kun budjettia on silloin kertynyt 17 euroa. :)

Budjettini tarkoitus on saada kaikki vanhemmilta tuleva ylimääräinen raha säästöön, jotta voisin sitten joskus kesällä kustantaa jotain isompaa kivaa, jos huvittaa, kun joka tapauksessa on mentävä töihin tai nostettava työmarkkinatukea. Rahavirran pitäisi kuitenkin jatkua siis kesälläkin.

Hyvä fiilis siis tällä hetkellä kaikin puolin. Tässä kuussa oli tarkoitus olla ostamatta alkoholia, mutta saa nähdä miten käy. On luultavaa, että tähän tulee vielä lommo, mutta jos muistan lunastaa tuon yhden kolmenkympin stipendin jonka keväällä sain koulusta ja tallettaa säästötilille, olen sitten ainakin satasen verran plussan puolella. Jos Sampossa on vielä jotain isän säästötiliylläreitä, olen aika vahvasti budjettitietoinen-asteikon plussapuolella.

Tuntuu jotenkin todella hyvältä kyetä säästämään. Kelan tukien lisäksi tarvitsen kuussa vaivaiset 12 euroa voidakseni pitää 6 euron päiväbudjettini. Siihenkin jää 20 senttiä päivittäin ylijäämää, joten jos nyt onnistuisin viimein elämään kuukauden ihan omalla rahalla, saisin ainakin ruhtinaalliset kuusi euroa säästöön. Pyöristämällä käytetyn rahan sentit aina isompaan budjettia laskiessa saan myös pihistettyä säästöön lisää fyrkkaa.

Tämä suunnitelma tulee tarpeelliseksi sitten, kun minun täytyy olla omavarainen opiskelija. Nyt voisin painella laskeskelemaan korkeakouluopinnoista saatavien tukien, vuokrien ja mahdollisten kulkuvälinelippujen suhteita. Siltä varalta ettei keskiarvo nyt sitten tipu.

Yritän toipua riippuvuudesta. Nimbus ja tähdet, parin suomalaisen kirjoittama scifikirja, vei koko sydämeni ja nyt hoidan puutostilaa pelaamalla cube crashia ja Might of Manya facebookissa. Koko kirja on yhtä hyppyä fantasiasta toiseen, kaikki kirjoitettu juuri siten, miten haluan mieluiten avaruusseikkailuni lukea. Nyt kirja on Järvenpäässä ja minä Keravalla. Varmaan tekee ihan hyvää, etten hotki sitä. Järvenpäässä on myös viisi muuta kirjaa, joista neljä scifiä.

Uusi jakso alkoi torstaina, nytkin pitäisi lukea enkunkirjasta kappale, mutten viitsi. Leijailen mieluummin omissa pilviverhon takaa nähdyissä tähtijärjestelmissäni.

Maailman tehokkain hiukkaskiihdytin käynnistetään noin tunnin kuluttua Cernissä, Ranskan ja Sveitsin rajalla. Joku puliukko laski, että sen teho riittäisi luomaan pienen mustan aukon, joka imisi itseensä välittömästi koko maapallon ja vähän kaiken muunkin lähiympäristöstä. Se olisi meidän maailmamme loppu. On kuitenkin myös laskettu, että mitä pienempi musta aukko on, sitä voimakkaampaa on sen Hawkingin säteily, jonka loputtua musta aukko luhistuu ja kuolee. Tämä musta aukko olisi suurimmillaankin niin pieni, että se luuhistuisi omaan mahdottomuuteensa ennen kuin kerkeäisi imeä itseensä edes viereistä atomia.

Itse olen aika vakuuttunut (haluan olla, kukapa ei haluaisi sitä paitsi?) siitä, että mikäli musta aukko syntyisi, se ei aiheuttaisi maailmanloppua (ja vaikka aiheuttaisikin, no, kukaan ei ole ilkkumassa väärää mielipidettäni). On silti mielenkiintoista ajatella, että juuri äsken käyntiin olisi pyörähtänyt elämäni viimeinen tunti. Kuvittele siis sinäkin hetki (jos siis maailma ei loppunut vielä ja luet tätä) ja mieti, mitä tekisit? Tai kerro, mitä teit tänä viimeisenä tuntina, olitko varautunut vai kuulitko ylipäänsä koko Cernistä vasta nyt?

Itse harkitsin ottavani maailmanlopun oluen ja toivovani salaa, että olisin harrastanut seksiä viimeisenä tuntinani. Enkä pelannut Facebookissa PackRatia, kirjoittanut LiveJournaliin--

Ahaa, se siirtyikin syyskuulle. No, eipä sitten mitään.